|
Taloudellinen tuki
Sosiaalisen yrityksen työntekijöistä vähintään 30 prosenttia on oltava vajaakuntoisia tai vajaakuntoisia ja pitkäaikaistyöttömiä. Toisin sanoen sosiaalisen yrityksen palkkaamalla ensimmäisellä kohderyhmään kuuluvalla henkilöllä tulee olla vajaakuntoisen status. Sosiaalinen yritys on oikeutettu saamaan palkkatukea sekä sille voidaan myöntää työllisyyspoliittista avustusta erityisehdoin. Erityistukien lisäksi kaikki normaalit yritystuet ovat myös sosiaalisten yritysten käytettävissä.
Työhallinnon maksamat tuet:
Palkkatuki
Palkkatuella tarkoitetaan työllistämistukea, jota voidaan myöntää työantajalle palkkauskustannuksiin. Sosiaalisten yritysten osalta palkkatuen suuruuden määrittelemiseksi on kaksi laskentamallia. Vajaakuntoisen ja pitkäaikaistyöttömän palkkaamiseksi voidaan myöntää palkkatuki korotettuna lisäosalla niin, että perustuen ja lisäosan yhteenlaskettu määrä on 50 prosenttia palkkauskustannuksista, kuitenkin enintään 1300 euroa kuukaudessa.
Vaihtoehtoisesti palkkatuki voidaan laskea siten, että pitkäaikaistyöttömän osalta 550 euron suuruinen perustuki korotettuna 60 prosentin lisäosalla on enintään 880 euroa kuukaudessa, vajaakuntoisella 90 prosentin lisäosalla 1045 euroa kuukaudessa. Laskentamalleista sovelletaan sitä, kumpi on edullisempi hakijalle.
Vaikeasti työllistyvän osalta korkeinta korotettua palkkatukea 90 prosentin lisäosalla voidaan myöntää kahdeksi vuodeksi. Samoin pitkäaikaistyöttömän osalta tukiaika on enintään kaksi vuotta, vajaakuntoisen osalta kolme vuotta ja jota voidaan jatkaa.
Muille kuin sosiaalisille yrityksille palkkatukea voidaan myöntää perusosa korotettuna lisäosalla joka vaihtelee 1 - 90 prosentin välillä, toisin sanoen yhteensä 550 - 1045 euron välillä kuukaudessa. Palkkatukijaksot ovat lyhyemmät kuin sosiaalisilla yrityksillä.
Palkkatuen myöntää paikallinen työvoimatoimisto.
Vertailutaulukossa on esitetty lainsäädännön mahdollistamien palkkatukien suuruudet vuoden 2008 tukitasoilla. Viranomaiskäytännöt saattavat vaihdella eri työvoimatoimistoissa.
Työllisyyspoliittinen avustus
Työhallinto voi myöntää työllisyyspoliittista avustusta sosiaalisten yritysten perustamiseen ja toiminnan vakiinnuttamiseen. Avustusta ei myönnetä liiketoiminnasta aiheutuviin kustannuksiin eikä investointeihin, lukuun ottamatta vähäisiä käyttöomaisuuden hankintamenoja. Avustuksen myöntämisen ehtona on yhtiöjärjestyksessä oleva maininta yrityksen tavoitteesta työllistää heikossa työmarkkina-asemassa olevia henkilöitä.
Sosiaaliset yritykset voivat saada avustusta enimmillään 75 prosenttia hyväksyttävistä kokonaiskustannuksista, kunnat ja kuntayhtymät 50 prosenttia. Avustusta voidaan myöntää enintään viiden vuoden ajaksi kerrallaan. Sosiaaliselle yritykselle voidaan yritystoiminnan käynnistämis- ja vakiinnuttamiskustannuksiin myöntää avustusta vain ajaksi, jonka yritystoiminnan käynnistämisen ja vakiinnuttamisen arvioidaan kestävän. Avustusta voidaan maksaa ennakkoon enintään 50 prosenttia. Kullekin kalenterivuodelle tehdään oma rahoituspäätös. Pitkäaikaistyöttömien ja vaikeasti työllistyvien työllistämis-toiminnan kustannuksia voidaan tietyin edellytyksin korvata täysimääräisesti samoin kuin työttömien yhdistysten toiminnanjohtajien palkkauskustannuksia.
Avustuksen myöntää TE-keskuksen työvoimaosasto.
Työolosuhteiden järjestelytuki
Työolosuhteiden järjestelytuki on tarkoitettu pääasiassa yhtä henkilöä koskeviin työolosuhteiden muutostöihin ja sitä voidaan myöntää kaikille työnantajille. Laajemmissa useita henkilöitä koskevissa työolosuhteiden järjestelyissä vaihtoehtona on työllisyyspoliittinen avustus.
Järjestelytuki on enintään 2 500 euroa / henkilö, vaikeavammaisen kohdalla enintään 3 500 euroa / henkilö. Lisäksi avustavan henkilön palkkakustannuksiin voi tukea saada enintään 250 euroa / kk, vaikeavammaisen henkilön avustamiseen enintään 350 euroa / kk. maksimissaan vuoden ajaksi.
Työolosuhteiden järjestelytukea haetaan lomakkeella TM 6.85 siitä työvoimatoimistosta, jonka alueella työpaikka sijaitsee.
Starttiraha
Starttirahaa voi saada noin 527-670 euroa kuukaudessa enintään 18 kuukauden ajan. Starttirahan saamisen edellytyksenä on yritystutkijan tapaaminen ja hänen myönteinen lausuntonsa liiketoiminnan kannattavuudesta. Starttirahalausuntoja antavat mm. seudulliset uusyrityskeskukset.
Starttirahaa voidaan myöntää samaan yritykseen useammalle henkilölle, mikäli henkilöllä itsellään on vähintään 15 prosentin omistusosuus tai vastaava määräämisvalta.
Starttirahaa haetaan työ- ja elinkeinotoimistolta lomakkeella, jossa selvitetään mm. yrityksen toiminta- ja rahoitussuunnitelma.
Muut tuet:
Työ- ja elinkeinoministeriön antaman ohjeen mukaan TE-keskukset voivat myöntää yrityksen kehittämisavustusta sosiaalisen yrityksen investointiin muilla perusteilla määräytyvästä tasosta korotettuna säädösten määrittelemien enimmäismäärien puitteissa. Yrityksen kehittämisavustusta voidaan myöntää sosiaaliselle yritykselle myös muihin yrityksen kilpailukykyä parantaviin kehittämishankkeisiin. Sosiaaliset yritykset voivat hakea myös muuta, kaikille yrityksille tarkoitettua rahoitusta.
Kela myöntää elinkeinotukena avustusta oman yrityksen perustamiseen sekä työvälineiden hankintaan. Jo toiminnassa olevaa yritystä voidaan tukea työvälineiden hankinnassa vain, jos työvälineet tulevat henkilökohtaiseen käyttöön, ja ne ovat sairauden tai vamman takia tarpeen työstä suoriutumisessa. Avustuksen määtä perustuu tarpeellisuus- ja kohtuullisuus-harkintaan. Se on enintään 80 % hyväksyttävistä kokonais-kustannuksista. Suurin mahdollinen elinkeinotuki on 17 000 euroa.
Vakuutuskuntoutus myöntää yritystukea kuntoutujalle joko lainana, avustuksena tai niiden yhdistelmänä. Tukea myönnetään elinkeinon tai ammatin vaatimien työvälineiden ja -koneiden hankkimiseksi, oman yrityksen perustamiseksi tai yrityksen tuotantosuunnan muuttamiseksi. Tuen edellytyksenä on liiketoiminnan kannattavuus ja se että kuntoutuja saa yritystoiminnasta pääasiallisimman toimeentulonsa ja ettei hänelle ole aiemmin korvattu ammatillista koulutusta.
Finnvera Oyj myöntää mm. pienyrittäjä- ja naisyrittäjälainoja sekä takauksia ja takuita.
Tekes tukee yrityksiä tutkimus ja tuotekehityshankkeissa.
Seudulliset teknologiakeskukset tarjoavat toimitila- ja tukipalveluita mm. yrityshautomojen muodossa. Teknologiakeskusten avulla on myös mahdollista päästä mukaan laajoihin teknologiaohjelmiin.
Sitra tukee aloittavia teknologiayrityksiä pääomarahoituksella.
Keksintösäätiön rahoitus on tarkoitettu yksityishenkilöiden ja pienyrittäjien keksintöjen kehittämiseen tuotteiksi markkinoille.
|